perjantai 4. toukokuuta 2012

Huonojen tapojen karsimista...


(tänään kuvissa sisustushaasteen somisteita-osio)


Tervehdys itse kullekkin ihanaiselle!

Jo se on kumma juttu.
Kuusi vuotta,
ainakin,
 olen aktiivisesti roudannut
kaikenmaailman rompetta
ulos talosta
kiertoon, kirppikselle jne
ja kun vihdoin kuvittelin saaneeni kotimme
puhdistettua
ylimääräisestä kamppeesta
niin mitä tapahtui.


Sain jostain ihmeestä ja kummasta
eilen inspiraation
keittiön laatikoiden siivoukseen.

Ja niin on kuulkaas eteisessä nyt
iso paperikassillinen
tavaraa myyntiin.
Ja puolet kaapeista vielä siivoamatta!

Kyllä sieltä kaapin perukoilta sitten
kuitenkin
aina löytyy jotain,
jota kaikella hartaudella hautoo ja säilöö
jotain ihmeellistä maagista hetkeä varten,
jota todennäköisesti ei koskaan tule. ;)


Olen lapsuuteni ja nuoruuteni asunut
 kerrostalossa
eikä vanhemmillani ollut tilaa säilöa talteen
 esimerkiksi
 lapsuusleluja.
Ja kun kahdeksan vuotta sitten
muutimme omakotitaloon,
ajattelin,
että hamstraajaksi ja säilöjäksi en ala.
Sillä siihen tilanteeseen
ihminen päätyy kuin
vahingossa.


 
Uskomaton juttu oli se,
että meidän keittiössä on ollut ainakin vuoden verran
pari sellaista laatikkoa,
jotka ovat olleet ihan vailla käyttöä
ja jonne olen tunkenut silmistä kaikenlaista
tarpeetonta tilpehööriä.
Ja annas olla kun pääsen keittiöstä
muihin huoneisiin.
Se on vissiin tilattava siirtolava pihalle....


 
Tässä huushollissa on kuulkaa nyt
 niiden salakavalien
 kätköjen ja laatikoiden
perimmäisten nurkkien
 ulosmarssitusta!

Ja nyt ei tarvitse sanoa,
että huomenna tai ensi viikolla,
sillä se marssitus alkoi jo eilen.


 
Katoa kuona ihmisen elämästä! ;)

Minä hyppään huomenna anivarhain lentokoneeseen.

Ihastuttavaa ja energistä
viikonloppua kaikille!

Maanantaihin! :)

10 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Hih, tutun kuuloista :) Mulla on pitkään ollut kirppiskassit, jonne olen heitellyt kaikkea tarpeetonta (ja huomenna ne pääsevät sinne kirpparimyyntiin). Silti tuntuu pursuavan nurkissa kaikenlaista ylimääräistä. Pitäis ottaa tosi ankara linja - ei yhtään uutta tavaraa, ennen kuin vanhat on roudattu ovista ulos. Mutta liha on heikko...
Hyvää viikonloppua!! ♥

kamomilla kirjoitti...

Tuula, jep, liha on heikko. Mutta yritystä pitää aina olla.;)
Onnea kirppismyyntiin!
Ja mukavaa viikonloppua! :)

Mirka kirjoitti...

Mä vein juuri neljä ikeakassillista tavaraa kirppikselle ja toin siis kaksi niistä takaisin myymättä. Ihan tyytyväinen olin kauppaan, mutta ainahan jotain jää. No, ongelma seisoo nyt eteisessämme odottamassa edelleenjaottelua... Auts.

Raivaaminen on niin ihanaa hommaa, mutta mulla se tuppaa olemaan sellaista ikuisuuspuuhaa. Olisi hyvä saada koti välillä edes jonkinlaiseen tyydyttävään tilaan ja nauttia siitä.

Hannis kirjoitti...

Elämässä vaan ollaan koko ajan liikkeessä ja tavaroiden kierto ei kovin helposti lopu ainakaan tässä maailmassa jossa elämme. Maku muuttuu, tilanteet ja tarpeet muuttuu, on synttärilahjaa, on joululahjaa, ilmaisjuttuja, arpajaisvoittoja :-) Lapset kasvaa ja tavaratarve vaihtuu. Ja sitten sitä jemmaa, kun ei raaski suoraan poistaa :-)) Pari kertaa vuodessa kun jaksaisi tehdä ylläpitoraivauksen, niin ehkä se auttaisi?! Tsemppiä vaan sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Näköjään samoissa puuhissa ollaan oltu; meillä on taas "iso käsi" heilunut, sillä tiistaina alkaa parin viikon kirppis myynti. Perjantaina aloin siivoamaan tuota meitin keittiötä; kuppia ja kippoa lähti armotta kierrätykseen, samoin lasten ja omat vaatekaapit on vaihteeksi käyty läpi (saalis oli noin kaksi jätesäkillistä). Nyt olen käynyt noita leluja läpi, ja ylimääräisiä mööbeleitä olen dumppaamassa mun veljelle, kun se parin vkon päästä muuttaa...
...Niin siis kuulostaa hyvältä, tavaraa on siis jo laitettu pois (tai ainakin on poistumassa) - ja arvaappa mitä MINÄ tein eilen? DYYKKASIN roskalavoja! Kun tulin saaliini kanssa kotiin, niin mun mies tokaisi, että näköjään on taas se aika vuodesta, jolloin mun kanssa ei kehtaa liikkua... Eli miten se sanonta menikään; "mihin se seepra raidoistaan pääsisi"...

Olen tietoisesti yrittänyt pitää vähän "netti taukoa", joten kommentoin tuota yhtä aikaisempaa postausta sen verran, että kävin tytön kanssa 5v neuvolassa ja punnituksen jälkeen terkkari totesi, että mikäli ensi kerralla paino on vielä kohonnut, niin olisi hyvä alkaa vähän katsomaan mitä syö... Siis kyseessähän on tyttö, joka on ollut painossa nollakäyrän alapuolella, ja nyt sitten paino on noussut siihen nollakäyrän tuntumaan (liekö terkkari katsonut äidin vyötärön ympärystä, ja ajatellut, että siinä tytön tulevaisuus)...
Eli vaikka itse ei lapsilleen mainitsisi kiloista puolikasta sanaakaan, niin kyllä tuo terveydenhuollon koulutettu henkilökunta sen sitten sieltä täräyttää...


Tanssahtelevaa toukokuuta ;)!

Hanna(-Maija)

Nonna kirjoitti...

Joko varasit kirppispaikkaa? Mulla Akselissa syyskuun alussa varaus, että jos samaan veneeseen haluat... Saanko kurkkia sun kamat eka läpi? =) Juu juu, ei ole seepralta täälläkään raidat hävinneet!

ps. Tuo sun hiirenkolo on aivan ihana, ajattelin kopsata...

kamomilla kirjoitti...

Mirka, juuri niin. Koti olisi tosiaan ihana saada joskus siihen kuntoon, ettei aina jokin pistä silmään. Ehkä mahdoton tehtävä, mutta toivossa on hyvä elää. ;)

Ja ne kirppiskamppeet... Aina niitä on joko tulossa tai menossa! ;)

kamomilla kirjoitti...

Hannis, sitähän se just on! ;)
Yritän täällä taltuttaa kaiken maailman kaman määrää. Mistä sitä oikein tulee!?! ;)

kamomilla kirjoitti...

Hanna(-Maija), samoissa puuhissa siis molemmat! ;) Ihanaahan se tavaroiden karsiminen on. Ja vielä kun saisi vuorokauteen muutaman ekstratunnin sitä varten.
Kesäkuussa olisi mulla pöytä Akselissa kun ei sitä ennen ollut tilaa.

Ja juu, neuvolassa aika hanakasti tuovat lasten kuullen painoasiat esille. Niin äitien kuin lasten painoasiat.

Ihanaa toukokuuta sinullekin! :)

kamomilla kirjoitti...

Nonna, kesäkuussa Akseliin. Ja syksyllä kans jos tavaraa riittää. Hope not. ;)
Saat toki, Seepraseni, katsoa kamppeet läpi, jos haluat. ;)))